Sunday, July 4, 2010

On aika hiljaa kiittää...

Viikonloppu on ollut ihana! Uudet rankat mutta varmasti myös antoisat haasteet ovat edessäpäin ja totaalinen rentoutuminen on ollut todella tarpeen. Vaan tämänkin viikonloput ihmiset, eläimet, tapahtumat, ruoat, maisemat ja kaikenlaiset pienet pirskahdukset on talletettu sydämiin, ei enää tähän blogiin.

Kun aloitin tämän blogin helmikuussa 2008 halusin tehdä siitä heti sellaisen, mitä ei tarvitse muuttaa, millaiseen olisin pitkään tyytyväinen. No, ulkoasu muuttui viime talvena (tai ehkä jo aiemmin, hämärtyy hieman jo ajankulu) ja pari viikkoa sitten mietin ensimmäistä kertaa suurempia linjoja. Elämäni muuttuu valmistumisen ja työelämään sukeltamisen myötä eikä ammattini opettajana ja julkinen työ ainakin tee bloggaamisesta helpompaa ja huolettomampaa. Siispä paras hengähtää hetki ja jatkaa sitten uudella konseptilla, uudella identiteetillä.

Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet mukana Herttaisen matkassa, jotkut kenties jo ihan ensiaskelista. Blogimaailman myllerryksessä olen ollut oikein iloinen, että blogini on ollut juuri sellainen kuin on ollut ja samaa voi sanoa lukijoista – koskaan ei ole tarvinnut pahoittaa mieltään ja olen saanut tehdä omanlaistani juttua ilman kenenkään asettamia paineita, odotuksia tai arvostelua. Kiitokset siitä!

Herttainen ei ole niin mediaseksikäs, että saisi kassikaupalla palkintoja arvottavaksi, mutta on kuitenkin pian sen verran varoissaan, että kykeni itse omasta pussistaan hankkimaan teille pari lahjaa kiitokseksi. Palkinnot ovat ehdottomasti tuotteita, joiden takana seison itsekin. Joskin Nansoa kohtaan tunnen tällä hetkellä valtavaa pettymystä Lempparin kohtalon vuoksi. Muistakaakin käydä laittamassa palautetta ja vaatia Lempivaate-mallistoa takaisin!



Mutta siis, minä sanon nyt heippahei ja toivon teiltä vastakaikua.

Pe 9.7. klo 21 mennessä kommentoineiden kesken arvon Nanson Kesäheila-paidan (koko S, sori ettei isompaa, ostin itselleni ainoan M-koon) sekä IVANAhelsingin kukkaron. Nyt kun ilmeisesti blogiarvontojakin linkataan milloin millekin kilpailusivustoille olisi kiva, jos kommentistasi kävisi jotenkin ilmi se että todella olet tätä blogia lukenut :) Ja jos haluat osallistua vain toisen palkinnon arvontaan mainitsethan senkin. Liitä myös s-postiosoite (jollei sellaista nimimerkkisi/googletilisi takaa ole jäljitettävissä), josta tavoitan sinut heti arvonnan jälkeen. Palkinnot postitetaan pitkän poissaoloni vuoksi ma 12.7., eli joudun arpomaan palkinnon uudestaan jollei voittajasta kuulu vuorokauden kuluessa. Tai jos tiedät olevasi reissussa tms. niin mainitse jos on ok saada palkinto vasta elokuussa.

Onnea kaikille arvontaan ja kiitos yhteisestä taipaleesta! :)

0 comments:

Post a Comment