Friday, July 2, 2010

Viimeisiä viedään

Kävin nyt vielä vähän läpi kuvia omista teiniajan albumeista ja yksi asu löytyi mummulan albumeista. Lyhyemmistä hiuksista pari esimerkkiä myös opiskeluajalta. Tähän päättyy sitten tämä menneiden kaivelu.



6. luokan leirikoulusta. Viideksi päiväksi olin ottanut kolme isoa matkakassillista pyntettä mukaan ja ensimmäisenäkin päivänä jo pidin kolmea eri asua. Kuvasta saattaa nähdä, ettei asut ehkä kovin tyylikkäitä olleet ainakin nykypäivässä mitattuna, mutta turhamainen olin jo silloinkin...



Tämä lienee myöskin vuodelta 1996. Muistan kuinka vinguin noita jossain Fiorella-tyyppisissä puljuissa myytyjä napapaitoja. Omassani luki Kiss me ja kietenkin yhteensopivat pyöräilyshortsit xD


Tässä aiemmissakin kuvissa esiintynyt neuletakki paremmin yhdisteltynä ;D Vuosi on 1997. Eräällä luokkakaverilla oli tuollaiset housut ja halusin Anttilasta ehdottomasti samanlaiset! Hoikalla kaverilla ne näytti ihan hyviltä, itse en meinannut mokomiin edes mahtua mutta kulki ne mukana ainakin jonkin aikaa elämä. Nuo tolppakengät hankin joskus ehkä 5. luokan tietämillä ja olin luokallani pitkään ainut, olin vähän edelläkävijä. Monessakin suhteessa. Ihan otti pattiin käsityössä kun sain esim. idean tehdä pikkurepun ja etsin siihen itse kaavat jne. niin parin viikon päästä loputkin olivat tekemässä. Mutta kun on tällainen muotiguru niin minkäs sille voi :D


Saiskos ton vartalon takaisin? Törkeää miten on 14-vuotiaana kuvitellut olevansa jotenkin läski ja kaikkea, nyt voi vaan haaveilla tuollaisesta solakasta vartalosta! Uima-asussa ei ehkä niin kehumista, tosin tykkään edelleen verhoutua edes pieniin lahkeisiin.


Eiffel-tornissa Boliviasta ostettu villapaita päällä. Tuommoinen tukka himottaisi nyt! Ja hävytöntä miten sitä kun kuvitellut että on maantienharmaat hiukset. Olenpa ollut turhan kriittinen.


Tässä taitaa olla vapunviettoa 1999. Iskän vanhat housut, Vansin skeittikengät, kalastajahattu (!!!), pari paitaa ja valkoinen Vilan liivi, jollainen ilmeisesti NinaV:ltäkin löytyy ;D


Joskus kesällä 1997 oli Mix-lehdessä kilpailu, jossa piti lehden logo siirtokuvalla jonnekin ja kuvata se. Tämä ei ole se kuva joka kisaan lähti, siinä jalka oli perillä ylhäällä, mutta tämä sopi hyvin kun oli nassukin jo peitetty. Hohhoijaa, kaikkeen sitä onkin pitänyt osallistua...


Tosi surkea kuva, mutta tässä hiphopin SM-kilpailut vuonna 1999, eikä Marco Bjurström edes tuolla hienolla hetkellä katsonut minua!


Sattui löytymään huoneestanikin kuva. Ihmeellisen siisti ja Leo-julisteitakin vain verhotangon päällä, oliskohan siitä vaiheesta kun aloitin Helsingissä lukion ja muutin aika pian tämän jälkeen pois. Kun 8-vuotiaana sain tuon huoneen uudessa kodissamme sain valita tapetit ja vanhempani inttivät minulta aika kauan, että katselenko vielä 10 v päästä mokomia lammastapetteja... Kyllä ne aika monta kertaa teki mieli repiä alas, mutta ei sitä 8-vuotiaana osannut ennustaa :D


Tämä oli aika tyypillistä meikäläistä 9. luokalla, tässä olen menossa ulos puhumaan puhelimeen. Kännykkä oli ihan uus juttu. Tuo Stc:n pikkulaukku kulki mukanani varmaan pari vuotta, siellä oli ylipaisunut lompakko, kännykkä yms. Ei kameraa, kuten kaikki aina luulivat.


Suurin idolini, ehheh. Tyrävyötä kuunneltiin, Pitkä kuuma kesä oli niin ihq ja Jimi Pääkallo kuuma :D


Hain sitten peruskoulun päättötodistuksen iskän puvunhousuissa, paidassa ja krakassa sekä jo aiemmin nähdyissä tolppasandaaleissa... Nyt valitsisin ehkä toisin :D


Saksassakin vielä lökötin.


Mutta olin samanlainen kameleontti kuin nykyäänkin. Seuraavana päivänä päällä saattoi nimittäin olla tuollainen hame ja rimpsuhihainen paita.


Tätä yhdistelmää pidin paljon: pitkä raidallinen trikoomekko Anttilasta, h&m:n violetti paita ja päässä kukallinen huivi samaa sävyä ja rastat leviteltynä nutturasta sojottamaan joka suuntaan... :D


Tuon slipoverin raaskin myydä pois vasta nyt tässä vuoden sisällä. Onneksi siitä on kuvia muistona.


Kannattamassa Suomea lätkän MM-kisoissa 2001.


Rakastin myös stailata ja tässä uhreina siskoni. Reps! Näkisitte vielä vanhemman meikin, tein sen jäljittelemään 60-lukua. Olen selvästi ollut tykästynyt 60-lukuun jo tuolloin ellein aiemminkin, mielestäni aika onnistunut stailaus. Ja ilmeisesti pidin smurffeistakin :D


Tässä stailauksessa posetan itsekin, oltiin vähän kasaria!


Tämä on varmaan jostain vuoden 2003 kinttailta. Tuommonen joku Lindezin tunika jonka alla farkut. Ja kummikissani.


Vuodelta 2002, parisen kuukautta sen jälkeen kun olin leikannut rastat pois, hiukset oli sen jäljiltä tosi lyhyet joten ne on kasvaneet vauhdilla. Tekisi mieli taas nipsaista tukka.


Tässä nyt lähinnä vain tukkakuva. Ja syy miksi äitini oli vajota häpeästä penkin alle kun ensi kerran kävin Tallinnassa 2003 ja leikin laivamatkan noilla sorminukeilla :D


Tässäkin vähän lyhyttukkademoa vuodelta 2004.


Ja tässä mekko jossa vietin myös edellisen pikkujoulukauden, hankittu siis 2004. Ainejärjestön pikkujouluihin virittelin vielä Prinsessa-lehdestä tulleesta punaisesta kaulakorusta halterneckin.


Viimeisenä foto jonka olen luvannut varmaan jo pari vuotta sitten, kuva muotinäytöksestä, jonka teimme äitimme 40-vuotisjuhlille. Veljeni juonsi ja oikealta vasemmalle on esiteltynä äidin 80-luku, 90-luku ja 2000-luku. Olen toivottavasti kolmikymppisenä tyylikkäämpi kuin äiti 90-luvulla ;D

Toivottavasti ette pudonneet penkeiltänne! Itse en voi olla repeilemättä tuolle supersöpölle smurffille. Oijoi, kaikkea sitä onkin tullut sekoiltua teininä, tuli mieleeni kun kävin kuvia läpi. Ja en ole edes koskaan juonut alkoholia, joten olen tainnut muuten vain olla päästäni vähän pöpi :D Jätetään pöpeimmät kuvat salaisiin kansioihin.

0 comments:

Post a Comment